Monimuotoinen yhteisökasvimaa

Monipuolisesti paikallisia, valikoituja kasviksia, joissa maku on kohdallaan ja joiden kasvatustapaan voit luottaa.

Niipalan tilan yksi keskeinen pyrkimys on pitää yllä paikallinen ruuantuotanto ja mahdollisuus puhtaasti tuotettuihin paikallisiin raaka-aineisiin, sekä vaalia yhteyttämme ruoan alkuperään ja sen kautta myös yhteyttämme luontoon. Tähän tähdäten tila on erikoistunut tuottamaan vajaan hehtaarin kokoisella kasvimaallaan yksilöllisen ja monipuolisen valikoiman tuoreita, maukkaita ja puhtaita kasviksia.

Satokausilla 2020-2023 sovelsimme vihannestuotannossa kumppanuusmaatalouden (Community Supported Agriculture – CSA) toimintamallia, jossa myimme vihannessadon sato-osuuden tilanneille kausijäsenille. Lue lisää kumppanuusmaataloudesta!

Kaudella 2024 organisoimme tuotannon uudella tavoin ja aloimme hoitaa kasvimaatamme yhteisöviljelmänä muiden kasvimaajäsentemme kanssa. Tämän toiminnan kehittäminen jatkuu yhä kaudella 2026. Nimensä mukaisesti kasvimaayhteisömme yhdessä sopii ja määrittää, millä tavoin ja tavoittein kasvimaata tulevina vuosina hoidetaan. Vuoden 2026 tavoitteenamme on saada perustettua osuuskunta tämän toiminnan hallinnointiin. Jos olet kiinnostunut osallistumaan toimintaan ja sen myötä saamaan kasviksia myös omaan pöytääsi, ole rohkeasti yhteydessä ja kysy lisää! Järjestämme mm. kuukausitalkoita joka kuukausi kasvukauden aikana.

Kuulumisiamme voit seurata Facebook– ja Instagramsivuiltamme.

IMG20240907081858
Kasvimaajengiä 2024
IMG_20210524_140323